Maailma pienenee, logistiikka kasvaa

LAGOn edeltäjä, Tampereen Express-Huolinta, syntyi vuonna 1984 hyvin erilaiseen maailmaan. Televisiossa oli kaksi kanavaa, paikallisradioita ei ollut ja tiedonsiirron huippua edustivat lankapuhelin ja kaukokirjoitin, eli telex. Express-Huolinnan ensimmäinen tietokone oli Philipsin valmistama tekstinkäsittelylaite, jonka hinta sekä fyysinen koko olivat tyrmääviä.

Tampereen Express-Huolinta oli alusta lähtien täysiverinen huolintaliike, joka hoiti lisäksi asiakkaidensa ostokontakteja Italiassa. Tullaustoiminta oli tuohon aikaan yrityksen merkittävin yksittäinen tulonlähde. Suomalaiset kenkä- ja huonekalutehtaat käyttivät runsaasti italialaista nahkaa, joten saapasmaasta kävi jatkuva rekkaralli hämäläisiin kenkätehtaisiin. Yksin jo Tampereella oli vuonna 1984 lukuisia kenkätehtaita ja lähiseuduilla runsaasti lisää, joten logistiikka-osaajille riitti jo pelkässä nahan kuljettamisessa työsarkaa.

1980-luvun puolivälin Eurooppa oli jaettu rautaesiripulla kahtia, ja ainoastaan Skandinavian maiden välille oli neuvoteltu passivapaus liikkumista sujuvoittamaan, joten maanosamme raja-asemilla riitti jonottamista. Logistiikan suunnittelijoille olosuhteet luonnollisesti tuottivat päänvaivaa, kun piti selvittää millaisella aikataululla mikäkin lasti oli mahdollista toimittaa Euroopan reunalta toiselle.

Sisämarkkinat muuttavat huolinta-alaa

Vuoden 1993 alusta syntyivät EU:n sisämarkkinat, joihin Suomi liittyi vuoden 1995 alusta tultuaan EU:n jäseneksi ja tämä tarkoitti tavaroiden vapaata liikkumista koko Unionin alueella. Tampereen Express-Huolinta Oy oli jo vuosien ajan valmistautunut tähän muutokseen ja siirtänyt toimintansa painopisteen tullauksista itse kuljetusten myyntiin, joten firma porskutti Euroaikaan toimivalla konseptilla.

Vuonna 2003 Express-Huolinta Oy perusti yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Scortrans S.r.l. kanssa ScortExpress Oy:n. Italian tuontiliikenne eriytettiin pelkästään sen suoritettavaksi. Nykyään ScortExpress Oy hoitaa Italian lisäksi myös Espanjan ja Portugalin tuontiliikennettä.

Vuoden 2017 alussa Express-Huolinta perusti Puolaan tytäryrityksen: syntyi LAGO Logistics Sp.z o.o. Näin haluttiin kehittää toimivaa ja tuloksellista yhteistyötä pitkäaikaisen puolalaisen partnerin kanssa. Saman vuoden joulukuussa Tampereen Express-Huolinta Oy muutti toiminimensä LAGO Logistics Oy:ksi ilmentääkseen toimintansa kansainvälistä luonnetta.

Vuosikymmenet vaihtuvat, muurit murtuvat, tietokoneet pienenevät, mutta tietyt asiat pysyvät ennallaan: Bergamosta on edelleen pitkä matka Parkanoon ja parhaiten rahdin tällä välillä hoitaa LAGO Logistics.

Saatat olla kiinnostunut myös...

INCOTERMS -toimituslausekkeet, mitä ne tarkoittavat?

Toimituslausekkeiden idea on yksinkertaistaa ja lyhentää kauppasopimusten sisältöä standardimuotoisilla lausekkeilla kuljetuksen osapuolten vastuista kuljetuksen eri vaiheissa. Kun on valmiita lausekkeita, joista osapuolet voivat yhdessä valita tilanteeseen sopivimman, säästyy aikaa ja toiminta helpottuu.

Tarjouspyyntö kuljetukselle Eurooppaan

Kun sinulla on rahti, joka pitää saada Pohjolan perukoilta oliivipuiden keskelle tai päin vastoin, varminta on ottaa heti yhteyttä LAGOon. Tekemällä meille tarjouspyynnön asiat alkavat välittömästi edetä ja sinä voit keskittyä omiin töihisi rauhassa.

LAGO Logistics 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.

Website Style. Strony www