LAGOExpress 2/19 asiakaslehti
Tuorein asiakaslehtemme nyt digitaalisena
Tuorein asiakaslehtemme nyt digitaalisena
Orivedellä toimiva Orneule Oy on tehnyt LAGO Logisticsin kanssa yhteistyötä jo vuodesta 1984. Pitkän yhteisen taipaleen aikana maailma on muuttunut ja muurit murtuneet, mutta kumppanuus on vain syventynyt.
Kuljetusala on digitalisoitumassa hyvää vauhtia, mutta paljon on vielä tekemistä, ennen kuin sähköisessä ympäristössä osataan liikkua tehokkaasti ja kaikkia hyödyttävällä tavalla. LAGO on satsannut oman IT-järjestelmän kehittämiseen voidakseen palvella asiakkaitaan sähäkän sähköisesti, kertoo Antti Hyödynmaa, LAGOn liiketoiminnan kehitysjohtaja.
LAGOExpress on LAGO Logisticsin asiakaslehti, jossa pääset tutustumaan kansainvälisten kuljetusten maailmaan.
Kansainvälisten kuljetusten järjestäminen on asiaan perehtymättömälle sangen monimutkaista puuhaa. Kaikkien säännösten, sopimusten, rajoitusten ja muiden yksityiskohtien kanssa menee aikaa ja välillä hermot. Mutta ei hätä ole tämän näköinen, me LAGOlla teemme kaiken tämän puolestasi.
LAGO Logistics 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.
Website Style. Strony www